Edelmann Samuli: Samuli Edelmann - Virsiä

Sisältää 12 tuttua ja rakastettua virttä kuten Mä silmät luon ylös taivaaseen, Oi Herra jos mä matkamies maan, Soi kunniaksi Luojan, Ystävä sä lapsien, Ilta on tullut Luojani, Kosketa minua henki ja Jumala loi auringon, kuun. Levystä tuli ilmiö: se pysyi viikkoja listaykkösenä!  

Julkaisupäivö 10. 10. 2007
Levymerkki Sony-BMG
Tuotekoodi

Edelmann tulkitsee virsien avulla perisuomalaisia ominaispiirteitämme. Virsiä -levylle valikoituneet virret väkevine teksteineen ja koskettavine melodioineen ovat olleet parhaimmillaan satoja vuosia moninaisissa tilanteissa ihmisten lohtuna ja tukena. "Virsiä-levyn lähtöajatuksena oli tuoda vahvan tulkitsijan ja sopivasti mullan tuoksuisen, mutta vivahteikkaan tuotannon avuin esiin juuri laulujen hienous ja suuruus, mikä on pitänyt ne elossa ja ajankohtaisina halki eri aikakausien.", kuvailee levyn vastaava tuottaja Petri Eklund. Virsiä -levy kunnioittaa perinteitä tuoden virsille totuttuun äänikarttaan myös uusia vivahteita kuljettamaan ja avaamaan kuulijan ajatuksia.

Virsiä -levy on taltioitu viime kesäkuussa Luhangan yli 100-vuotiaassa puukirkossa. Levyn kiehtova äänimaailma on rakennettu kahdeksan henkisen orkesterin, taustalaulajien ja akustisten soitinten voimin. Laulujen rikasta, mutta pelkistettyä sointia värittävät Luhangan puukirkonkirkon tunnelma sekä ajoittain taustalta kuuluva kesäinen linnunlaulu.   

Virsiä -levyn on tuottanut Markus Koskinen, joka on tuttu henkilö monien viime vuosien menestyslevyjen takaa. Levyllä soittavat kitaroita Lasse Sakara ja Jaakko Kääriäinen, kosketinsoittimia Antti Ikola, Matti Paatelma ja Puke Kataja, lyömäsoittimia Kalle Torniainen ja Risto Niinikoski, kontrabassoa Anssi Växby. Levyn äänitti Paul Jyrälä.